Noin sitä ehti muutama viikko vierähtää. Kävin Pohjois-Norjassa kalareissulla syyskuun ekalla viikolla, kuten jo aikaisemmin mainitsinkin. Tässä hieman siitä. Maalauskaappi valmistunee ensi viikolla, niin sitten pääsee taas vaappuhommiin.
Pe 30.8.
Kulkupeliksi saimme mainion asuntoauton, jotta ei tarvitsisi teltta- tai mökkimajoitusta kestää. Matkaan lähti lisäkseni kaksi innokasta nuorta kalamiestä. Ajoimme vajaa 600 kilometriä kohti pohjoista ja yövyimme Tervolassa. Kalaan ei vielä ehtinyt.
La 31.8.
Aamulla heti matkaan ja Enontekiön kautta Kautokeinoon etsimään kalalupia. Tai kyllähän meillä oli tiedossa paikka mistä niitä ja desinfiointeja sai, mutta kävi niin hienosti, että Vilmarksenterin kaveri oli Karasjoella asioilla ja sanoi soitettaessa tulevansa kahden tunnin päästä. Kolme tuntia paikallisten ryyppäämistä ja pilvenpolttoa katsottuamme kaveri saapuikin paikalle ja nyhti meiltä viikon luvista ja desinfioinneista 88 e per naama. No hintakin oli tiedossa niin ei se niin kirpaissut.
Kautokeinon pääuoman varrelle yöksi ja ehtihän tuossa illaksi vielä kalaankin. Vettä oli vaan niin pirun vähän, että saalis jäi heikoksi. Taimenet näyttivät hyppivän suvantojen keskellä, minne rannaltakalastajilla ei ollut mitään pääsyä. Makkaraa naamaan ja nukkumaan.
Su 1.9.
Kaverilta saatujen vinkkien saattelemana päätimme seuraavana aamuna koittaa taimenta jostain sivujoesta. Sopivan löydyttyä patikoimme kilometrin tai kaksi ylävirtaan. Samaan aikaan kun yksi meistä yritti nostaa useampia tärppejä aiheuttanutta haukea ylös luirosta, minä onnistuin saamaan rannalle taimenen! Se otti kiinni vasta aivan jaloista, joten en ehtinyt reagoimaan millään muulla tavalla kuin heivaamalla rasvaeväkkään mättäälle. 640 grammaa ja 42 cm. Ei valtava, mutta oma ennätys ja loistavan kokoinen ruokakala. Muuta ei sitten paikasta tullutkaan, joten takaisin autolle ja kohti Pikefossenia.
Huono kuva hienosta kalasta.
Pääuoma ei tälläkään kerralla osoittanut olevansa maineensa veroinen. Muutamia hävettävän pieniä taimenia ja rautuja (olikohan jollain joku harrikin) saimme, mutta siihen ne oikeastaan jäivät. Taimenesta saimme kuitenkin oikein maukkaat sushit päivälliseksi. Päihitti tuoreudellaan kirkkaasti kaikki sushit mitä Suomesta saa.
Pikefossen oli hieno mutta huono paikka.
Illalla kokeilimme vielä Kautokeinon ja Masijoen yhtymäkohtaa, mutta sieltä ei tullut kuin muutamia pienia harjuksia. Lopuksi ajoimme vielä sopivalle paikalle, josta saatoimme aloittaa seuraavana aamuna patikoinnin rautujärville.
Ma 2.9.
Heräsimme sumuiseen ja sateenuhkaiseen aamuun. Perhana. Ei viitsisi vaeltaa kovin pitkää matkaa, jos on tällainen ilma. Katsoimme kartasta jonkin järve lähempää tietä ja päätimme käydä siellä. Ne osoittautuivat mataliksi ja heinäisiksi ja ilmeisen kalattomiksi. Onneksemme kuitenkin sää parani, joten jatkoimme kohti rautujärviä. Tässä vaiheessa olisi tietysti fiksu ihminen käynyt autolta hakemassa enemmän evästä, mutta ihan hyvin loppujen lopuksi pärjäsimme pelkillä pähkinöillä ja omenalla.
Puuttomalle tunturialueelle päästyämme kävely oli helppoa. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä järvien rannoilla liikkuminen oli paikoin vetistä, pusikkoista ja hankalaa. Ei kuitenkaan mennyt kovinkaan kauaa kunnes kaverilla oli ylhäällä ensimmäinen rautu. Noin puolikiloinen ja komea. Itse jäin järven päätyyn kalastamaan, samalla kun kaverit lähtivät järven laitaa pitkin kauemmaksi. Polvi oli ruvennut vihoittelemaan ikävästi. Se oli ennenkin tehnyt sitä, ja riski oli olemassa että niin käy tälläkin reissulla. No vielä pystyi kävelemään. En kuitenkaan lähtenyt kavereiden perässä, sillä silloin matkaa olisi tullut rutosti lisää. He saivat yhteensä viisi rautua ja itse en yhtään. Lopulta oli pakko lähteä takaisin autolle. Pääsin sinne hädin tuskin. Joka askeleella sattui polveen.
Iltapalaksi rautukeittoa. Törkeän hyvää.
Ti 3.9.
Polvi ei ollut herätessä kipeä. Uskaltaisiko sitä kävellä tänään uudestään koittamaan rautua? Päästin kaverit edeltä, sillä en olisi pysynyt perässä, mutta lähdin itsekin lompsimaan kohti ylänköä. Menomatka sujui melko helposti, vaikka loppumatkasta kipua alkoi taas olla. Tällä kertaa menimme kaikki suoraan paikkaan josta eiliset raudut olivat tulleet. Jos en nyt saisi rautua, niin lopettaisin kalastuksen kokonaan, uhkailin mielessäni :D
Rautua näytti tänäänkin tulevan, mutta ei millään mulle. Kun oli jo alkanut hieman paineet kasautua, se vihdoin tärppäsi! Hyvän tuntuinen kala siiman päässä, kädet tärinässä ja sydän kurkussa. Kaveri tuli haavin kanssa auttamaan ja tulevan kalastusurani onneksi kala myös päätyi siihen. 690 g ja 43 cm, oma ennätys ja reissun isoin rautu. No pitää myöntää kuitenkin sen verran, että kaverit saivat yhteensä noin 15 rautua ja tämä jäi minun ainoaksi. Rautu kuitenkin!
Paska kuva kauniista kalasta.
Pääsin jollakin tahdonvoimalla tai sitten sillä cifulla kömmittyä takaisin autolle. Todennäköisesti en paljoa tässä reissussa enää kävelisi, mutta riski oli tietoinen. En muista mitä söimme, mutta hyvää sekin varmasti oli. ajoimme yöksi Altan kaupungin liepeille, josta olisi seuraavana päivänä helppo jatkaa kohti Kvalsundia. Väsytti.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti